Ilta-Sanomien 80-vuotiselle tarinalle festivaalien pääpalkinto USA:ssa

Ilta-Sanomien 80-vuotisesta historiasta kertova filmi palkittiin viikonloppuna tuomariston erikoispalkinnolla (1st Prize Special Jury Award) Houstonissa, USA:ssa. Hot of the Press – The History of Ilta-Sanomat -nimeä kantava dokumenttifilmi palkittiin kulttuuria käsittelevien elokuvien parhaana teoksena.

- Filmi kertoo 80-vuotiaan uutisvälineen tarinan, mutta se on myös katsaus Suomen ja koko maailman lähihistorian uutistapahtumiin. Uutisoinnin kieli on muuttunut siinä missä maailma uutisvälineen ympärilläkin, mutta silti vanhat uutiset pysäyttävät ja koskettavat edelleen, toteaa filmin ohjaaja Pami Teirikari. 

Ilta-Sanomat perustettiin Suomen suurimman päivälehden, Helsingin Sanomien, kylkeen vuonna 1932
80 vuotta sitten Suomessa elettiin levottomia aikoja. Mäntsälän kapina oli Lapuan liikken kannattajien yritys kaataa hallitus, joka ei kapinallisten mielestä käyttänyt riittävän järeitä keinoja kitkeäkseen maasta kommunismin. Aamuisin ilmestyvä Helsingin Sanomat ei ehtinyt reagoida riittävän nopeasti kapinan käänteisiin, ja näin sai Ilta-Sanomat alkunsa. Sittemmin Ilta-Sanomat irtautui Helsingin Sanomista omaksi lehdekseen.

Juhlavuoden kunniaksi Ilta-Sanomat teetti historiastaan dokumentin, jossa nähdään kotimaisten ja koko maailmaa puhuttaneiden uutisten läpileikkaus 80 vuoden ajalta siten, kuin uutiset aikoinaan Ilta-Sanomissa esitettiin. Lisäksi mukana on runsaasti historiallista ja harvoin nähtyä materiaalia, muun muassa Hitlerin yllätysvisiitti Mannerheimin 75-vuotisjuhliin. Dokumentin lopussa luodaan kuvitteellinen katsaus tulevaisuuteen, kun Ilta-Sanomat uutisoi uudesta suorasta reittilennosta Helsingistä Kuuhun.

Filmin on ohjannut Pami Teirikari, kuvannut Juge Heikkilä ja leikannut Ville Lahti. Käsikirjoituksesta vastasi Ilta-Sanomien toimittaja Pertti Koskinen. Filmi on Pohjantähti-Elokuvan tuotantoa, tuottajina Tiina Wilkman ja Pepe Teirikari. Sisällön suunnittelusta vastasivat Ilta-Sanomilla päätoimittaja Ulla Appelsin ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja.
WorldFest-Houston on maailman vanhin independent-filmifestivaali, jolle osallistuu vuosittain n. 4500 työtä eri puolilta maailmaa. 10 päivän mittainen elokuva-alan tapahtuma järjestettiin Houstonissa nyt 45. kerran. Festivaalin kotisivut: http://www.worldfest.org/