Viimeisimmät
Itämeri-filmille One World -palkinto USA:ssa
ITÄMERI-FILMILLE ONE WORLD -PALKINTO USA:SSA
Maailman saastuneimmasta merestä, Itämerestä, kertova lyhytelokuva on palkittu U.S. International Film and Video Festival -kilpailussa Hollywoodissa. Filmi palkittiin festivaalin One World -erikoispalkinnolla, joka myönnetään kilpailun parhaalle yhteiskunnallista aihetta käsittelevälle teokselle. Palkinnon myöntää kansainvälinen elokuvatuottajien järjestö IQ (International Quorum of Motion Picture Producers).
Itämeren tilasta kertova BSAS 2010 – New Standard For Environmental Action on kaunistelematon kertomus ihmisen aiheuttamasta tuhosta. Niin kauan kuin ihminen on asuttanut Itämeren rantoja, on meri toiminut jätteiden sijoituspaikkana. Filmi nostaa esille Itämeren saaste- ja rehevöitymisongelman, mutta esittelee myös Itämeren alueen valtioiden suojelutoimia ja sitoumuksia. Vuonna 2010 Helsingissä järjestetyssä Baltic Sea Action Summit -huippukokouksessa kirjattiin Itämeren ympärysmaiden valtioiden päämiehiltä, yrityksiltä ja kansalaisjärjestöiltä yli 140 konkreettista sitoumusta Itämeren hyväksi.
“Huippukokous oli menestys ja sen satoa korjataan pitkään, mutta sotaa saasteita ja rehevöitymistä vastaan ei ole vielä voitettu. Filmi pyrkii esittelemään Itämeren tilanteen realistisen toiveikkaana”, toteaa filmin ohjaaja Pami Teirikari.
Palkitun filmin on tuottanut Pohjantähti-Elokuva yhteistyössä Suunnittelutoimisto Taivaan kanssa. Filmi on valmistettu hyväntekeväisyystyönä Baltic Sea Action Group -säätiölle, joka toimii aktiivisesti Itämeren pelastamisen ja auttamisen puolesta.
Filmin ohjauksesta vastasi Pami Teirikari, leikkauksesta Teemu Soikkeli ja musiikista Lasse Enersen. Käsikirjoittajina toimivat David Gamrasni, Jyrki Poutanen ja Timo Silvennoinen.
——————
U.S. International Film and Video Festival järjestettiin nyt 44. kerran. Kilpailuun oli ilmoitettu yli 1000 työtä 22 eri maasta. http://www.filmfestawards.com/
Baltic Sea Action Group (BSAG) on sitoutumaton säätiö, joka tekee konkreettista työtä maailman saastuneimman meren, Itämeren, pelastamiseksi ja auttamiseksi. http://www.bsag.fi/







